Roomu menehtyi 20. heinäkuuta 2011 22 vuoden iässä.
Kuvat © KK Lisää kuvia alempana! Klikkaamalla näet kuvat suurempana.
Tämä on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse. Sivuilla olevat tiedot eivät liity mitenkään kuvissa olevaan hevoseen!
Roomu on perinyt hyväluonteisuutensa isältään ja emältään. Ori on hyvätapainen, oli se sitten kotona tai kisapaikalla ja lisäksi erittäin miellyttävä ratsu. Roomu on herkkä, eikä sitä tarvitse koskaan kehottaa kahdesti. Muiden hevosten kanssa ori tulee suht hyvin toimeen, mutta sellaisia lajitovereitaan se inhoaa, jotka ovat itsekeskeisiä, joiden maailma pyörii oman navan ympärillä. Roomu on peloton lähes joka tilanteessa ja paikassa, mutta lentokoneen ääntä se vielä hiukan säikähtää. Säikähtäessään Roomu ei kuitenkaan säntää suin päin eteenpäin, vaan lähinnä säpsähtää ja alkaa liikkua hermostuneesti.
Karsinassa tai käytävällä, sillä ei ole mitään väliä, kummassa Roomua hoitaa. Toisaalta karsina voi olla parempi vaihtoehto, jos tammat ramppaavat ohi. Joka tapauksessa, Roomu seisoo aina kiltisti hoidettaessa ja varusteita laitettaessa. Etujalkoja putsatessa ori pitää jalkojaan kiltisti ylhäällä, niin kauan kuin on tarvis, mutta takajalkoja putsatessa se tahtoisi laskea ne alas ennen aikojaan. Satulavyötä laitettaessa karsinassa, pullistelu on tavallista, mutta kentällä/maneesissa kiristäessä pullisteluja ei näy missään, mikä on tottakai hyvä asia. Suojat tai pintelit on muuten helppo laittaa, mutta Roomun häntä tuppaa aina olemaan tiellä takajalkojen kohdalla.
Ratsastaessa Roomu on reipas ja eteenpäinpyrkivä. Ori jaksaa aina puurtaa innoissaan kouluratsastuksen parissa, mutta joskus on kiva myös hypätä esteitä ja käydä maastoilemassa. Roomu puhkuu lähes aina intoa ja pitää kaikenlaisista lajeista, mutta erityisen hyvä ori on kouluratsastuksessa, koska herra omaa todella upeat ja pehmeät askeleet. Roomulla riittää kapasiteettia vaikka vaativaan B:hen asti, mutta sinne on vielä matkaa. Maastossa tämä Roomulla ei ole tapana pelätä mitään, vaan kävellä varmoin askelin eteenpäin. Mutta kuten aikaisemmin mainittiin, lentokoneet tuottavat vielä pientä pelkoa oriin sisällä.
i. Purje-Aatos SLA I, sh, trt, 155cm |
ii. Purjehtija sh, tprt, 156cm, evm |
iii. Juhana |
iie. Irmeli | ||
ie. Haaveilija sh, trt, 152cm, evm |
iei. Väinämö | |
iee. Kastehelmi | ||
e. Tiitun Vilima SLA II, YLA3, sh, rt, 153cm |
ei. Tiitun Jeremias sh, prt, 155cm, evm |
eii. Tiitun Janne |
eie. Suvi-Suomi | ||
ee. Tiitun Venla sh, rt, 150cm, evm |
eei. Taavetti | |
eee. Sinilaakson Henni |
Kouluradoilla useasti tavattu Purjehtija jätti jälkeensä toinen toistaan upeampia suomenhevosia. Tämä komea tuuheaharjaksinen ori menestyi kouluratsastuksessa aina vaativa B-luokissa saakka. Kisoista ori palasi kotiin yleensä ruusuke suitsissa. Jalostuskäyttöön siirryttyä oriin luokse tulvi tammoja, eikä ihme, olihan ori komea ja rakennekin sillä oli korrekti. Näyttelyissäkin oriin kanssa käytiin ihan hyvällä menestyksellä. Jälkeläisiä kertyi kaikenkaikkiaan lähes viisikymmentä, joille ori periytti koulutaituruutta ja monille tuuhean ja pitkän harjan. Ori nukahti ikiuneen vanhana herrana, 26-vuotiaana.
Juhana oli myös omana aikanaan taitava kouluratsu ja oli ori ihan suht suosittu jalostusorinakin. Oriin elämä katkesi kuitenkin jo 16-vuotiaana, mutta ehti astua muutama päivä ennen kuolemaansa vielä muutaman tamman. Jälkeläisiä sillä oli kuitenkin ennestään jo parisen kymmentä. Kuolema tuli suurena yllätyksenä, sillä ori oli hyväkuntoinen. Kuolinsyytä ei vieläkään tiedetä tarkalleen. Irmeli oli oikea monitoimitamma, se kilpaili esteillä, koulussa ja valjakkoajossa, mutta oli myös erinomainen lastenratsu ja emä varsoilleen. Esteillä tamma kilpaili 80-90-luokissa ja kouluratsastuksessa helppoa B:tä. Valjakkohevosena tamma oli noviisi. Tamma menehtyi vanhuuteen kunnioitettavassa 26 vuoden iässä. Varsonut tamma oli viidesti.
Hieman tuntemattomammasta suvusta oleva Haaveilija oli erinomainen kouluratsu, mutta rauhallisen luonteensa ansiosta se toimi myös opetushevosena ratsastuskoululla. Monesti juuri ratsastuskoulun ratsastajat osallistuivat tammalla pieniin seurakisoihin, mutta oli sillä jossakin vaiheessa ihan kunnon kisaajakin. Tämän kanssa Haaveilija kilpaili aluetasollakin. Pari kertaa tamma ehti varsoakin, kun kilpailuista ja opetushommista pidettiin taukoa. Toinen jälkeläisistä on näyttelyissä ja koulukisoissa menestynyt raudikko tamma ja toinen tietysti Aatos. Haaveilija menehtyi 23-vuotiaana.
Väinämö ei ihan joka suokin suvusta löydykään, vaikka ori menestyi hienosti kouluratsastuksessa. Sitä ei kuitenkaan haluttu liiaksi käyttää jalostuksessa ja loppujen lopuksi varsoja syntyikin vain viisi. Kastehelmi kilpaili jonkin verran kouluratsastuksessa seura- ja aluetasolla, mutta ei oikein loppujen lopuksi ottanut menestyäkseen. Niinpä tamma siirtyi harrasteratsuksi eräälle nuorelle miehelle, joka sittemmin teetti sillä yhden varsan. Tamma lopetettiin vanhuuden vaivojen vuoksi 20-vuotiaana.
Punarautias Tiitun Jeremias on tullut tutuksi kouluradoilta. Temperamenttinen ori on nuoresta pitäen ollut hankala käsitellä, mutta taitonsa se on totisesti kouluradoilla näyttänyt. Erityisesti sen liikkeet ovat ihastuttaneet katsojia. Pikkuhiljaa ori on siirtymässä täyspäiväiseksi siitosoriiksi ja sille onkin jo kovasti kysyntää.
Monipuolinen Tiitun Janne ei valitettavasti edes 14-vuotispäiväänsä nähnyt, sillä onnettomuudessa pahoin loukkaantunut ori jouduttiin lopettamaan. Kisauran ollessa täysillä käynnissä, oriin päälajina oli esteratsastus. Siinä sivussa se kilpaili satunnaisesti kouluratsastuksessa ja valjakkoajossa. "Vapaa-ajalla" oli Janne usein myös työhevosen hommissa. Luonteeltaan ori oli jämerä suomalaismies. Eloisa Suvi-Suomi menestyi aikanaan kouluratsuna ja onkin periyttänyt taitojaan jälkeläisilleen. Hoitaessa tamma on toisinaan kärttyinen, mutta selästäkäsin oikein miellyttävä. Näyttelyissäkin Suvi on menestynyt varsin hyvin.
Tiitun Venla on kilpaillut kouluratsastuksessa aluetasolla ja menestynytkin kohtalaisen hyvin. Luonteeltaan tamma on hyvin perus suomenhevonen ja väritykseltäänkin liinaharjainen rautias. Tällä hetkellä Venla toimii täysin siitostammana ja varsoja onkin tähän mennessä kertynyt viisi. Tamma alkaa kuitenkin olla jo varsin iäkäs, että ajatus viimeisen varsan teettämisestä alkaa olla ajankohtainen.
Taavetti oli komea kouluori, jota käytettiin myös paljon jalostukseen. Se kilpaili aina kansallisella tasolla asti ja kiersi hurjasti näyttelyissä, eikä ruusukkeista ollut pulaa. Ori kantakirjattiin I-palkinnolla erinomaisin pistein. Jälkeläisiä sille syntyi kaikenkaikkiaan lähemmäs sata, joista iso osa on omalla tahollaan niittänyt menestystä. Taavetti menehtyi 27-vuotiaana. Liinaharjainen raudikko Sinilaakson Henni kilpaili pari vuotta koulukilpailuissa, kunnes loukkasi jalkansa sen verran pahasti, ettei treenit ja kilpailut tulleet kysymykseenkään. Sen jälkeen tammalla ratsasteltiin kevyesti kotikentällä tai maastossa ja teetettiin pari varsaa. Jalkavaivojen äityessä todella pahoiksi tamma päädyttiin lopettamaan 18 vuoden iässä.
sh-o. Fiktion Routa | s. 16.12.2009 | YLA2, sijoituksia ratsastuskilpailuista | emä Hovi-Hymy |
sh-t. Fiktion Loimu | s. 14.06.2010 | SV I, sijoituksia ratsastuskilpailuista | emä Sannin Lotta |
sh-t. Fiktion Ruusa | s. 01.08.2010 | 3x irtoSERT, sijoituksia ratsastuskilpailuista | emä Hovi-Hymy |
sh-o. Jäpäkän Kertasinko | s. 06.11.2010 | sijoituksia ratsastuskilpailuista | emä Virnan Varini |
sh-o. Fiktion Luotsi | s. 22.01.2011 | Ch-NV | emä Fiktion Kikka |
46 KRJ-sijoitusta 12.11.2010 - KRJ - Helppo B - 5/50 11.11.2010 - KRJ - Helppo A - 6/50 11.11.2010 - KRJ - Helppo B - 1/50 03.11.2010 - KRJ - Vaativa B - 4/50 02.11.2010 - KRJ - Vaativa B - 1/50 31.10.2010 - KRJ - Vaativa B - 7/50 30.10.2010 - KRJ - Vaativa B - 1/30 24.10.2010 - KRJ - Helppo A - 2/100 27.10.2010 - KRJ - Helppo A - 4/40 26.10.2010 - KRJ - Helppo A - 6/40 23.10.2010 - KRJ - Helppo A - 1/40 22.10.2010 - KRJ - Helppo A - 6/40 21.10.2010 - KRJ - Helppo A - 5/50 21.10.2010 - KRJ - Vaativa B - 2/30 20.10.2010 - KRJ - Vaativa B - 6/50 19.10.2010 - KRJ - Vaativa B - 6/60 16.10.2010 - KRJ - Helppo A - 1/50 16.10.2010 - KRJ - Helppo A - 7/50 14.10.2010 - KRJ - Helppo A - 6/50 12.10.2010 - KRJ - Helppo A - 2/50 12.10.2010 - KRJ - Helppo A - 6/50 12.10.2010 - KRJ - Helppo A - 7/60 11.10.2010 - KRJ - Helppo A - 1/50 09.10.2010 - KRJ - Helppo A - 3/40 02.10.2010 - KRJ - Helppo B - 4/50 28.09.2010 - KRJ - Helppo B - 7/50 27.09.2010 - KRJ - Helppo B - 5/100 27.09.2010 - KRJ - Vaativa B - 3/30 26.09.2010 - KRJ - Helppo A - 5/50 26.09.2010 - KRJ - Helppo A - 2/50 22.09.2010 - KRJ - Helppo A - 1/40 21.09.2010 - KRJ - Helppo A - 1/40 11.09.2010 - KRJ - Helppo A - 3/30 10.09.2010 - KRJ - Helppo A - 4/50 09.09.2010 - KRJ - Helppo A - 5/60 09.09.2010 - KRJ - Helppo B - 5/40 09.09.2010 - KRJ - Helppo A - 4/70 08.09.2010 - KRJ - Helppo A - 5/50 07.09.2010 - KRJ - Helppo A - 8/60 07.09.2010 - KRJ - Helppo B - 5/50 06.09.2010 - KRJ - Helppo B - 9/100 06.09.2010 - KRJ - Helppo A - 2/60 04.09.2010 - KRJ - Helppo A - 1/76 30.08.2010 - KRJ - Helppo B - 6/54 28.08.2010 - KRJ - Helppo B - 5/100 27.08.2010 - KRJ - Helppo A - 5/50 |
18 VSHK-sijoitusta 10.08.2010 - VSHK - Helppo B - 5/30 10.08.2010 - VSHK - Helppo C - 15/27 09.08.2010 - VSHK - Helppo B - 12/30 09.08.2010 - VSHK - Helppo C - 11/27 08.08.2010 - VSHK - Helppo B - 13/30 08.08.2010 - VSHK - Helppo C - 3/27 08.08.2010 - VSHK - Helppo B - 23/53 08.08.2010 - VSHK - Helppo C - 43/45 07.08.2010 - VSHK - Helppo B - 5/30 07.08.2010 - VSHK - Helppo C - 3/27 07.08.2010 - VSHK - Helppo C - 27/33 07.08.2010 - VSHK - Helppo B - 43/53 07.08.2010 - VSHK - Helppo C - 34/45 06.08.2010 - VSHK - Helppo C - 30/33 06.08.2010 - VSHK - Helppo B - 45/53 06.08.2010 - VSHK - Helppo C - 38/45 05.08.2010 - VSHK - Helppo C - 31/33 01.08.2010 - VSHK - Helppo A - 17/30 31.07.2010 - VSHK - Helppo A - 16/30 18.07.2010 - VSHK - Helppo A - 11/30 17.07.2010 - VSHK - Helppo A - 1/30 14.07.2010 - VSHK - Helppo A - 39/74 14.07.2010 - VSHK - Helppo A - 54/74 14.07.2010 - VSHK - Helppo B - 46/77 14.07.2010 - VSHK - Helppo B - 66/80 14.07.2010 - VSHK - Helppo A - 53/74 14.07.2010 - VSHK - Helppo A - 51/74 14.07.2010 - VSHK - Helppo B - 12/77 14.07.2010 - VSHK - Helppo B - 56/80 14.07.2010 - VSHK - Helppo A - 50/74 14.07.2010 - VSHK - Helppo A - 40/74 14.07.2010 - VSHK - Helppo B - 27/77 14.07.2010 - VSHK - Helppo B - 17/80 14.07.2010 - VSHK - Helppo A - 66/74 14.07.2010 - VSHK - Helppo A - 8/74 14.07.2010 - VSHK - Helppo B - 66/77 14.07.2010 - VSHK - Helppo B - 39/80 14.07.2010 - VSHK - Helppo A - 66/74 14.07.2010 - VSHK - Helppo A - 66/74 14.07.2010 - VSHK - Helppo B - 29/77 14.07.2010 - VSHK - Helppo B - 49/80 07.07.2010 - VSHK - Helppo B - 11/36 07.07.2010 - VSHK - Helppo C - 22/25 06.07.2010 - VSHK - Helppo B - 25/36 06.07.2010 - VSHK - Helppo C - 5/25 |
05.07.2010 - VSHK - Helppo B - 28/36 05.07.2010 - VSHK - Helppo C - 10/25 05.07.2010 - VSHK - Helppo B - 3/41 05.07.2010 - VSHK - Helppo B - 12/40 05.07.2010 - VSHK - Helppo C - 10/37 05.07.2010 - VSHK - Helppo C - 8/37 04.07.2010 - VSHK - Helppo B - 29/42 04.07.2010 - VSHK - Helppo C - 25/38 04.07.2010 - VSHK - Helppo B - 26/42 04.07.2010 - VSHK - Helppo C - 10/38 04.07.2010 - VSHK - Helppo B - 5/36 04.07.2010 - VSHK - Helppo C - 21/25 04.07.2010 - VSHK - Helppo B - 3/41 04.07.2010 - VSHK - Helppo B - 16/40 04.07.2010 - VSHK - Helppo C - 27/37 04.07.2010 - VSHK - Helppo C - 3/37 03.07.2010 - VSHK - Helppo - 20/24 03.07.2010 - VSHK - Helppo B - 36/36 03.07.2010 - VSHK - Helppo C - 13/25 03.07.2010 - VSHK - Helppo B - 6/39 03.07.2010 - VSHK - Helppo B - 20/28 03.07.2010 - VSHK - Helppo C - 23/35 03.07.2010 - VSHK - Helppo C - 29/35 02.07.2010 - VSHK - Helppo B - 26/39 02.07.2010 - VSHK - Helppo B - 18/28 02.07.2010 - VSHK - Helppo C - 2/35 02.07.2010 - VSHK - Helppo C - 5/35 01.07.2010 - VSHK - Helppo B - 31/39 01.07.2010 - VSHK - Helppo B - 23/28 01.07.2010 - VSHK - Helppo C - 2/35 01.07.2010 - VSHK - Helppo C - 14/35 30.06.2010 - VSHK - Helppo B - 22/27 30.06.2010 - VSHK - Helppo C - 23/23 29.06.2010 - VSHK - Helppo B - 2/32 29.06.2010 - VSHK - Helppo C - 17/24 19.06.2010 - VSHK - Helppo B - 27/41 19.06.2010 - VSHK - Helppo C - 22/29 19.06.2010 - VSHK - Helppo C - 19/30 18.06.2010 - VSHK - Helppo B - 36/41 18.06.2010 - VSHK - Helppo C - 2/29 18.06.2010 - VSHK - Helppo C - 23/30 13.06.2010 - VSHK - Helppo C - 8/18 13.06.2010 - VSHK - Helppo C - 15/18 12.06.2010 - VSHK - Helppo C - 2/18 12.06.2010 - VSHK - Helppo C - 18/18 |
18.10.2010 - Kouluvalmennus, valmentajana Susanna K.
valmentajan kommentti: "Kun olitte alkukäynnit kävelleet, saitte tehdä loivia kiemurauria ravissa jotta Roomu tulisi hyvin avuillesi. Lisäsin tehtävään pysähdykset aina lyhyiden sivujen kirjaimissa. Aluksi Roomu hivuttautui aina pikkuisen eteen pysähdyksessä mutta sait korjattua ongelman hyvin. Välillä käskin jatkaa suoraan ravia, sillä näki selvästi, että Roomu alkoi arvaamaan pysähdykset.
Siiryimme raviväistöihin pitkillä sivuilla. Maneesissa kuului välillä lumen liikkumista katolla ja Roomu säpsähteli hieman. Olit kuitenkin hienosti rentona sen selässä, eikä ori ryhtynyt sen kummempaan. Väistöt näyttivät menevän hienosti ja teitte vielä samaa toiseen suuntaan. Roomu astui nätisti ristiin. Välillä asetus meinasi lipsua, mutta korjasit sen ällistyttävän nopeasti.
Päätin antaa teidän kävellä hetkisen jonka jälkeen aloitimme jo laukkatehtävän. Lyhyellä sivulla oli tarkoitus peruuttaa 4-5 askelta josta ponnahdettaisiin heti laukkaan. Laukataan puolirataleikkaa ja sen jälkeen keskiympyrä hieman lisätyssä laukassa. Roomu peruutti nätisti, mutta laukannostoa ennen se otti pari raviaskelta. Lisäys sujui loistavasti.
Seuraavalla kerralla sait pidätellä enemmän peruutuksessa, sillä Roomu tiesi nyt tehtävän. Laukannosto osui nappiin ja suoritus meni hyvin. Menitte vielä kerran ja sitten teitte saman toiseen suuntaan. Keskiympyrällä pyysin pitämään ulko-ohjaa enemmän tuntumalla ja suoritus parani heti. Kun olitte tarpeeksi laukailleet saitte tehdä vielä etuosakäännöksiä aina lyhyillä sivuilla. Nissä ei ilmennyt ongelmia ja pian saitte ravata loppurait sekä kävellä loppukäynnit. Osasit ratsastaa hienosti Roomulla ja hevonen totteli nätisti apujasi."
17.10.2010 - kouluvalmennus kotitallilla, valmentajana s el s
valmentajan kommentti: "Aloitimme valmennuksen ratsukon itsenäisellä verryttelyllä käynnissä ja ravissa. Tarkoituksena oli saada Roomu hölkkäämään mahdollisimman rennosti ja energisesti, verrytellen sen lihakset ja antaen sille aikaa lämmetä. Useiden volttien ja ympyröiden jälkeen ratsukko jatkoi vielä hetken rennossa laukassa isoilla ympyröillä molempiin suuntiin ennenkuin aloitimme kunnon työskentelyn.
Ensimmäiseksi käskin ratsukon koottuun harjoitusraviin pääty-ympyrällä. Teimme alkuun parit temmon muutokset joilla halusimme tarkistaa, että hevonen on kuulolla, ja kun Roomu vastasi apuihin nopeasti ja kokosi itsensä erittäin hyvin ja lyhyeksi, aloimme tehdä ympyrän suurentamista ja pienentämistä väistättämällä. Aluksi Roomu lipsui helposti etuosa edellä kaatumaan sisälle päin, mutta ratsastajan antaessa sille selkeät ja jämäkät avut alkoi tehtävä sujua hyvin. Ulospäin väistössä kaikki sujui tasaisesti ja Roomu oli hyvin tasapainossa, vaikka ratsastaja muutaman kerran tekikin väistön hieman liian jyrkäksi.
Tämän tehtävän sujuessa hyvin siirryimme laukkaharjoituksiin. Yksinkertainen mutta tehokas kolmikaarinen kiemuraura keskikohtien pysähdysten kera. Laukannostot sujuivat hyvin, mutta pysähdyksissä Roomu otti helposti pari käyntiaskelta ellei ratsastaja ollut tarkkana. Kaarteissa neuvoin ratsastajaa pitämään ulko-ohjan tuntuman paremmin, ja Roomu saatiin laukkaamaan tasapainoisemmin ja tasaisessa tahdissa kaarteiden läpi ja ulos niistä ilman turhia rytminvaihteluita. Tehtävän näyttäessä hyvin helpolta jätimme keskimmäisen kaarteen pysähdykset pois ja kaarre tehtiin vastalaukassa. Ensimmäisellä kerralla Roomu oli selvästi valmistautunut pysähtymään mutta jatkoi laukkaa kaarteen läpi ratsastajan pyytäessä. Korjasin hieman ratsastajan istuntaa ryhdikkäämmäksi ja kehotin häntä kokoamaan hevosta hieman enemmän ennen keskikaarteen vastalaukkaa, ja lopputulos näytti erittäin hyvältä molempiin suuntiin."
16.10.2010 - Roomu ilmoitettiin pari päivää sitten suomenhevosten laatuarvosteluun. Tilaisuus on tämän kuun lopulla, joten valmisteluille on vain pari viikkoa aikaa. Kilpailut alkaa oriin kohdalla olla pian kisattu, nyt on kasassa 56 sijoitusta (38 KRJ, 18 VSHK). Niinpä Roomu pääseekin kohta täysipäiväiseksi jalostusoriiksi, tosin toisinaan olisi vielä tarkoitus näyttelyissäkin käydä.
15.10.2010 - Tänään oli vuorossa Fiktion Loimu, joten lähdin ajelemaan Mörkövaaraa kohti. Olin oikeastaan menossa Mörkövaaran Wilhon kanssa Haweringin valmennettavaksi, mutta kuulumisten vaihtohan kävi siinä samalla reissulla mainiosti. Valmennuksen jälkeen menikin aika mukavasti jutellen. Loimuhan ei ole vielä kauaa vielä Mörkövaarassa asunut, mutta kaikenlaista on Hawering sen kanssa saanut jo aikaan. Viime näkemästä tamma oli kehittynyt huimasti.
Haweringin omistuksessa on Loimun lisäksi neljä muuta Fiktion kasvattia, joista tosin yksi on vielä emänsä luona meillä. Mörkövaarassa tuleekin siis käytyä useasti, mutta aina löytyy uutta kertomista.
14.10.2010 - Fiktion Ruusa kun asuu Ranskassa, en ihan sinne asti tällä kertaa lähtenyt. Siispä tänään jääkin enemmän aikaa töille täällä Fiktiossa, heh. Ruusan olen tavannut moneen otteeseen näyttelyissä, joten olin kuitenkin jo aikalailla perillä tamman tilanteesta. Tamma on vielä sen verran nuori, ettei sillä voi vielä kisata, mutta näyttelyistä on jo sertejä napattu.
13.10.2010 - Päätin ottaa pieneksi projektiksi käydä katsomassa mitä Roomun jälkeläisille kuuluu. Ensiksi lähdin ottamaan selvää sen ensimmäisen jälkeläisen, Fiktion Roudan eli Ronin, tilanteesta. Saavuin Harharetkeen iltapäivällä puoli yhden aikaan ja Nora olikin siellä minua jo vastassa. Vaihdoimme kuulumisia ja kiertelimme katselemassa hevosia.
Saavuttuamme Ronin luo se tarhaili tyytyväisen näköisenä. Nora kertoi kuinka se oli menestynyt kilparadoilla ja pakko sanoa, että hän on tehnyt hyvää työtä oriin kanssa. Hän kertoi Ronilla olevan kaksi orijälkeläistä, joista ensimmäinen, Harharetken Toivo, on SV I-palkittu. Selvisi myös, että Roomusta on tullut jo kolminkertainen isoisoisä ja syyskuussa on syntynyt varsa, jonka suvussa Roomu on jo neljännessä polvessa. Niin se aika rientää.
Oli mukava nähdä miten Ronilla on mennyt ja siinä hetken rapsuttelimme oria hetken, kunnes Nora tarjosi vielä pullakahvit ennen kuin lähdin ajelemaan takaisin Fiktiota kohti.
01.09.2010 - kouluvalmennus Murder Inc:ssä, valmentajana Tassie Yakovlev
valmentajan kommentti: "Olin antanut kuudelle valmennukseen saapuneelle ratsukolle ohjeet lämmitellä ennenkuin valmennus aloitettaisiin. Saapuessani kentälle ryhmä oli verrytellyt hyvin ja pääsimme suoraan töihin. Aloitin tutustumalla hieman ratsukoihin ja tarkkailin etenkin kunkin yhteistyökykyä ja osaamista.
Ensimmäisenä käsittelimme perusasioita kuten temmonvaihtelua ja avotaivutuksia, jotta kukin ratsastaja saisi hyvän tuntuman hevoseensa ennen vaativampia tehtäviä. Pyysin ratsukoita tekemään avotaivutusta B:stä M:ään ja sen jälkeen temponvaihteluita C:stä aina E:hen asti. Avotaivutuksissa pääsi loistamaan apiljavanilja ja Kisu-niminen suomenhevostamma, joiden yhteistyö oli erittäin upeaa katseltavaa. Loppujen lopuksi kaikilla meni avotaivutukset erittäin hyvin, ainoastaan Mörkö näytti olleen enemmän kiinnostunut tammoista, mutta ratsastaja sai hyvin pidettyä hevosen ajatukset työnteossa. Temmonvaihtelut onnistuivat hyvin kaikilta ratsukoilta, siihen vaikutti selvästi avotaivutukset, jotka keskittivät hyvin hevosten ajatukset työntekoon.
Seuraavaksi otimme muutamia vaikeampia asioita kuten vastalaukkaa ja sulkutaivutuksia sekä keskikäynnin kokoamista. Päätin keskittyä nyt jokaiseen ratsukkoon erikseen, jotta valmennettavat saisivat parhaan mahdollisen hyödyn valmennuksesta.
Harjoituksia tuli suorittamaan Milja ratsunsa Roomun kanssa. Roomu vaikutti erittäin eteenpäinpyrkivältä orilta, mutta se kuitenkin keskittyi täydellisesti ratsastajaansa. Päätin hieman muuttaa harjoitusten järjestystä ja pyysin ratsukkoa nostamaan suoraan laukan lyhyen sivun keskeltä. Laukannosto oli erittäin hyvä ja ratsastajan avut pieniä, mutta tehokkaita. Roomu näytti nauttivan laukkaamisesta ja laukka oli erittäin laadukasta; eteenpäinpyrkivää, mutta tarpeeksi lyhyttä ja pyörivää. Aivan harjoituksen alussa hevonen ei näyttänyt ymmärtävän miksi sen piti laukata vastalaukkaa ja se olisi mielellään vaihtanut laukan oikeaksi.
Kun Roomukin pääsi jyvälle asiasta harjoitus alkoi näyttää hyvältä ja pyysin ratsukkoa siirtymään käyntiin. Käynnin kokoaminen ei tuottanut ongelmia Roomulle, se oli lämmennyt hyvin laukkaharjoituksen aikana ja kokosi käyntiä hienosti ylöspäin ratsastajan käskyjen mukaisesti. Sulkutaivutukset tuottivat Roomulle pieniä ongelmia, sillä se näytti lähtevän kulkemaan helposti vinossa ja ratsastajalla oli kova työ saada se kulkemaan suorana kahdella uralla. Muutaman käyntiharjoituksen jälkeen ratsukko siirtyi raviin. Roomu olisi mielellään kulkenut hieman reippaammin kuin ratsastaja tahtoi. Kuitenkin Miljan istuessa harjoitusraviin Roomukin alkoi hidastamaan ja kulkemaan pyöreämmässä muodossa. Sulkutaivutus onnistui hienosti jo ensimmäisellä kerralla ravissa, joten päätin lopettaa mieluummiin yhteen hyvään suoritukseen kuin muutamaan huonompaan."
15.01.2010 - kouluvalmennus Lakeassa, valmentajana Jenny K
valmentajan kommentti: "Läsipäinen Roomu asteli maneesiimme hurmioituneena. Hänen seurakseen valmennukseen osallistui kaksi kaunista suokkitammaa. Poika parka yritti hurmata tammat hellällä hörähdyksillä, mutta vastakaikua hän ei saanut. Aloitimme valmennuksen käyntityöskentelyllä. Pyysin teitä ensin ratsastamaan käyntiä hyvin eteenpäin ja antaa käynnin venyä ja tämän jälkeen ottamaan käynnin mahdollisimman hitaaksi, lyhentämällä askelta. Roomu yritti luistaa. Se kulki hitaasti, mutta vastentahtoisesti.
Tämän jälkeen rupesitte tulemaan kevyessä ravissa lyhyen sivun keskeltä kaartoja ratapituussuuntaleikkaalle suoraan minua kohti, jonka jälkeen vapaa suunta. Ensimmäinen kaarto lähti myöhässä ja linja meni ohi minusta. Toisella kertaan linja oli kohdallaan, mutta ori tuppasi hieman mutkittelemaan. Tammat jäivät hetkeksi kokouraa pitkin kävelemään ja pyysin teitä Roomun kanssa jäämään isolle pääty-ympyrälle ja nostamaan laukan. Teetin teille alkutunnin käyntiharjoituksen laukassa, jotta saisit Roomua paremmin hereille ja kuulolle. Sitten taas yhdessä jatkoitte harjoitusravilla samaisia kaartoja keskihalkaisijalle vasemmassa kierroksessa. Ensin suoralla suoristus. Sen jälkeen voltti hyvin taivuttaen oikealle, jälleen suoristus suoralla ja uusi voltti oikealla. Suoran päässä vielä hyvä suoristus ja hyvä kulmanratsastus ja suunta jatkui vasemmassa kierroksessa.
Roomu näytti olevan vetreässä kunnossa ja taipui hyvin sisäpohkeen ympärille. Älä kallistu itse niin vahvasi liikkeen mukana. Pyri pitämään istunta suorana ja kääntämään vain ylävartalo menosuuntaan päin. Hellitä pakaroilla puristamista, jolloin Roomu pääsee rentoutumaan paremmin. Lisättiin pitkille sivuille pätkä sulkutaivutusta. Sait ihan napakasti pyyttää Roomua siirtämään takaosaa sisällepäin. Homma alkoi luistamaan, kun pääsit itse rentoutumaan. Sama harjoitus myös toiseen suuntaan. Toiseen kierrokseen meni jo paremmin.
Ravityöstön jälkeen ruvettiin tekemään laukannostoja. Pitkän sivun alussa laukan nosto ja heti kaarto lyhyen sivun keskelle kohti minua. Melkein, kuin koko rata leikkaa, mutta päätöspiste lyhyen sivun keskellä ja suunta pysyy samana. Takaisin raviin siirtyminen vasta seuraavalla pitkällä sivulla. Roomu joutui tulemaan useamman kerran, enne kuin sait sen pysymään linjan suorana. Jälleen toiseen suuntaan tuli paremmin. Hyvän suoran jälkeen saitte hetkeksi jäädä laukkaamaan.
Vielä ennen loppuraveja kokeiltiin käynnin säätämistä. No nyt meni Roomu oikeasti hidasta käyntiä, hyvinkin nöyränä poikana. Loppuraveissa näytti rennolta ja leppoisalta. Tästä on varmaankin kasvamassa oikein loistava kisakumppani."
07.11.2009 - Osallistuin kolmella omalla kasvatillani Kasarmitallin match showhun. Roomu sai parikseen emilian omistuksessa olevan suomenhevosori Unholan Tuiskun. Roomu sai punaisen ruusukkeen ja tuomarina toiminut Faylee antoi parista seuraavanlaisen arvostelun: "Tähän pariin on sattunut kaksi todella maskuliinista herraa, jotka molemmat omalla tavallaan viehättävät silmää. Unholan Tuisku hirnahteli tervehdyksiä tammoille, mutta muuten molemmat oriit käyttäytyivät ehkä yllättävänkin mallikkaasti sukupuolet ja ympäröivät morsianehdokkaat huomioonottaen. Tosiaan kaksi oikein komeaa oria, joista Fiktion Roomu kuitenkin on edustavamman näköinen."
28.10.2009 - Olimme Roomun kanssa Raadelman hevostilalla näyttelyissä. Mukana oli Fiktion hevosista myös Vaapukan Miko, C'Adessa 86, Vaapukan Hugo ja CW Jaqueline. Suokit, eli Roomu ja Miko, pääsivät ainoastaan lkv-sijoille; molemmat olivat luokkiensa toisia. Roomu jaksoi olla nätisti koko ajan, vaikka vuotias vasta onkin. Näyttelyistä lähdettiin ruusuke suitsissa ja yhtä irtoSERTiä rikkaampana.
Palaa edelliselle sivulle | Sivun alkuun | Pääsivulle
Fiktio on virtuaalitalli. Fiktio is a sim-game stable.
Kaiken materiaalin © Milja, ellei toisin mainita!